Vivukselta ensimmäinen vippi ilman lisäkuluja

Vivus tarjoaa ensimmäisen lainan ilman kuluja ja korkoja. Vivukselta saat lainaa kun olet vähintään 20 vuotta täyttänyt suomen kansalainen ja olet hoitanut maksuasiasi aina huolellisesti.

Vivuksen ensimmäinen laina voi olla suuruudeltaan jopa 400 euroa ja sille saa jopa 30 vuorokautta maksuaikaa. Ja kaikki ilman minkäänlaisia ylimääräisiä käsittelykuluja tai korkoja. Maksat siis takaisin vain sen verran mitä olet lainannut.

Sinun ei tietenkään tarvitse ottaa heti 400 euron suuruista pikavippiä, vaan voit valita lainasumman aina alkaen kymmenestä eurosta. Lainasummaa pysyt korottamaan 10 euron välein, joten saat tasan tarkalleen sen suuruisen lainan, kun tarvitset, eikä sinun tarvitse lainata ylimääräistä.

Laina-aikaakin pystyt itse valitsemaan yhdestä päivästä 30 päivään. Valitse laina-aika vaikka sopivasti seuraavaan palkkapäivääsi, jolloin olet varma, että pystyt lainan maksamaan. Lainalle saa myös lisää maksuaikaa, mutta siinä vaiheessa, pitääkin maksaa jo vähän ylimääräistä.

Vivus on jo pikavippialan rautainen ammattilainen ja palvellut jo tuhansia asiakkaita. Vivus on tarjonnut tähän mennessä jo yli 2 miljoonaa lainaratkaisua asiakkaillensa. Vivuksen kanssa on helppoa ja turvallista asioida. Voit olla varma, että Vivuksella sinua ei huijata ylimääräisillä piilokuluilla ym.

Visuksella myös tekstiviestit ovat ilmaisia, joten et maksa mitään lainaa hakiessa. Mikäli soitat asiakaspalveluun tai haet lainaa puhelimitse, niin silloin maksat vain paikallisverkko- tai matkapuhelinmaksun.

Tästä pääset tutustumaan lisää Vivuksen tarjoamaan palveluun.

Tähän liittyvät artikkelit

  • Yle: Pikavipit katoavat, tilalle korvaavia tuotteitaYle: Pikavipit katoavat, tilalle korvaavia tuotteita Pikavippien korkoja rajoittava uusi laki tulee voimaan alkukesään mennessä. Sen myötä nykymuotoiset pikavipit katoavat markkinoilta, arvioi Suomen Pienlainayhdistyksen toiminnanjohtaja.
  • Kuulevatko kaikki ulosotostani?Kuulevatko kaikki ulosotostani? Ulosottoon joutunut saattaa pohtia, selviääkö tilanne pomolle ja kaikille tutuille. Harva tulee kertoneeksi avoimesti ulosottoon joutumisesta, vaikka ulosoton kanssa joutui viime vuonna asioimaan puoli miljoonaa suomalaista.
  • Pikavipin voi saada ilmaiseksiPikavipin voi saada ilmaiseksi Kilpailu pikavippimarkkinoilla on nyt niin kovaa, että osa palveluista houkuttelee asiakkaita jopa ilmaisilla pikavipeillä. Mikäs sen mukavampaa! Keräsimme lukijoidemme iloksi parhaat tarjoukset.
  • VivusVivus Pikavippipalvelu Vivus myöntää lainaa jopa 2010 euroa. Uudet asiakkaat voivat lainata ilmaiseksi 10 - 400 euroa, ja vanhat asiakkaat saavat lainaa pariin tonniin asti.Vivuksen kautta voi lainata, jos on vähintään 20-vuotias ja luottokelpoinen Suomessa […]
  • Get CapitalGet Capital Get Capital on suomalainen lainayritys, joka tarjoaa joustoluottoa 2000 euron luottorajalla. Joustoluottoa voivat hakea Suomen kansalaiset, jotka ovat 21 - 69 -vuotiaita ja luottotiedoiltaan moitteettomia.
  • SaldoSaldo Saldo tarjoaa kohtuullisen koron luottoja. Palvelun tarjoama lainatuote soveltuu niin pieneen kuin hieman suurempaankin rahantarpeeseen. Lainaa on tarjolla 50 - 5000 euron väliltä. Takaisinmaksun voi hoitaa maksamalla kerralla koko summan tai pienissä […]
  • Pikalainapalvelu Everyday auttaa BB-talosta häädettyjä asukkaitaPikalainapalvelu Everyday auttaa BB-talosta häädettyjä asukkaita Häädetyt asukkaat saavat joko 100 tai 400 euroa arkeen paluu rahaa Everydayltä. Summaan pääsevät vaikuttamaan katsojat, jotka voivat äänestää kumman summan asukas saa.
  • Ilmainen pikavippiIlmainen pikavippi Monia pikavippipalveluita voi testata tilaamalla ilmaisen pikavipin. Ainakin Vivus, Suomilimiitti ja Ferratum tarjoavat täysin kuluttomia vippejä. Katso koko lista tämän artikkelin lopusta.Yleensä ilmaista pikavippiä tarjotaan ainoastaan ensilainaksi […]
  • Pikavippiyhtiö Ferratum oikaisee väitteitä pikavipeistäPikavippiyhtiö Ferratum oikaisee väitteitä pikavipeistä Pikavippiyhtiö Ferratum oikaisee tiedotteessaan julkisuudessa esitettyjä perättömiä väitteitä pikavipeistä, lainojen koroista ja pienluottoalasta.
  • Suomen Pienlainayhdistyksessä uusi jäsenSuomen Pienlainayhdistyksessä uusi jäsen Suomen Pienlainayhdistyksessä on nyt yhteensä 11 jäsenyritystä Oy Botnia Finance Ab:n liityttyä syyskuussa pienlainayhdistyksen jäseneksi.
Klikkaa Tästä  Puolet pikalainapalveluista ottaa yhteyttä maksuvaikeuksissa olevaan asiakkaaseen