Tie ylivelkaantumiseen

Yle kuvasi dokumenttia kolmesta ylivelkaantuneesta henkilöstä, siitä millaista on elää ylivelkaantuneena ja ulosotossa, sekä miten siihen tilanteeseen on päädytty.

Dokumentissa esiintyvän Sarin velkaantuminen on alkanut jo nuorena. Hän oli nuorempana riippuvainen huumeista sekä alkoholista. Kun huumeita ja alkoholia oli saatava, eikä rahaa muualta irronnut, hän lainasi sitä. Lainat kasaantuivat, laskut ja vuokra jäi maksamatta. Hänelle tarjottiin ulosoton sijaan velkajärjestelyjä ja suostui kääntämään elämänsä taas oikeille raiteille.

Sari saikin elämänsä taas kuntoon, pääsi eroon huumeista ja alkoholista, sekä sai uuden asunnon, työpaikan ja niin edelleen. Myöhemmin kuitenkin Sarille iski taas rahan tarve, tällä kertaa ei kuitenkaan huumeisiin tai alkoholiin. Sari otti muutaman pikavipin ja maksoi ne ajallaan pois, ei siis ongelmaa. Kuitenkin pikavippien helppo saatavuus houkutti Sari ottamaan uuden pikavipin ja taas uuden ja taas eri yhtiöltä uuden, olihan Sarilla taas luottotiedot kunnossa, eivätkä toiset luotonantajat tiedä toistensa myöntämistä luotoista. Tässä vaiheessa Sari ei enää pystynyt maksamaan vippejä takaisin, ja ajatteli ottaa niin paljon pikavippejä, kuin ehtii ottaa, koska eihän hän niitä muutenkaan voi takaisin maksaa. Hän ajatteli olevan samantekevää hommata itselleen ja lapsilleen jotain kivaa, kun kerta ulosotto odottaa joka tapauksessa. Sari osti muun muassa 750 euron taulu-TV:n, 250 euron kattovalaisimen, sekä 350 euron nojatuolit, vaatteita itselleen sekä lapsilleen. Sari joutui maksamattomien vippien vuoksi ulosottoon, mutta ihan täysin omasta syystä. Hän tiesi mitä tulisi käymään, kun ottaa velkaa enemmän, kuin pystyy maksamaan.

Dokumentissa esiintyvällä Raijalla oli myös vaikeuksia hallita omaa talouttaan. Raija oli ostanut aikoinaan hetken mielijohteesta lomaosakkeen, ja ottanut sitä varten lainaa. Raijalla oli myös paha tapa tilata tavaroita postimyynnistä mitä hän ei edes tarvinnut. Jossain vaiheessa myös Raija joutui ulosottoon, kun ei enää saanut maksettua laskujaan. Raija on eläkkeellä, ja hänen eläkkeestään ulosmitataan vajaa tuhat euroa joka kuukausi. Myös Raija on aiemmin ollut velkajärjestelyissä, mutta joutui ylivelkaantuneeksi uudelleen. Raijalla on edelleen vaikeuksia hallita talouttaan ja eteenkin ostoshimoaan. Raija ei enää ostele suuria ostoksia, mutta pienempiä ostoksia, joista kertyy äkkiä suurempia summia.

Klikkaa Tästä  Kuluttajaviraston markkinaoikeuteen haastama pikavippiyritys kertoo näkökulmansa

Dokumentin kolmas henkilö Heikki oli perustanut nuorena oman yrityksen rakennusalalla. Heikki työskenteli paljon yrityksensä parissa pitämättä lomia, jotta hän sai elätettyä perheensä. Kuitenkin hän kärsi pitkään selkävaivoista, jotka loppujen lopuksi estivät hänen työnteon. Heikille jäi yrityksen jäljiltä maksamattomia veroja, jotka menivät loppujen lopuksi ulosottoon. Heikki ei pysty enää työskentelemään rakennusalalla selkävaivansa vuoksi ja hän itse epäilee mitään muutakaan työtä, sillä selkä kipeytyy aika-ajoin.

Dokumentti on erittäin hyvä esimerkki siitä, kuinka huono taloudenhallinta saa aikaan ylivelkaantumisen ja velkakierteen. Usein media syyttää vain luotonantajia, ja usein suurimman syyn saavat pikavippiyritykset. Pikavippiyritykset, kuten ei pankkikaan halua lainata henkilölle joka ei voi maksaa lainaansa takaisin. Pikavippiyrityksillä vaan ei ole mahdollisuutta tarkistaa luotonhakijan tilannetta, onko henkilöllä muita lainoja muilta lainanantajilta. Tähän ongelmaan olisi positiivinen luottorekisteri huomattavasti parempi vaihtoehto, kuin uusi lakiehdotus. Erittäin tärkeää olisi myös opettaa nuorille enemmän taloustietoa, sekä oman talouden hallintaa.

Dokumentti on nähtävillä Yle Areenalla 12.12.2012 saakka.

Tähän liittyvät artikkelit

  • HS: Perintäkulut saavat kritiikkiä tuomareiltaHS: Perintäkulut saavat kritiikkiä tuomareilta Pikalainavelat ovat jo aiheuttaneet ruuhkia käräjäoikeuksiin. Helsingin Sanomien haastattelemien käräjätuomareiden mielestä pienten saatavien perintäkulut ovat usein kohtuuttoman suuria.
  • Valtaosa Euroopan luottosivustoista täyttää vaatimuksetValtaosa Euroopan luottosivustoista täyttää vaatimukset EU:n kuluttajadirektiivi edellyttää, että luottoa tarjoavat sivustot tarjoavat riittävästi tietoja, joiden perusteella kuluttajat pystyvät arvioimaan palvelun kuluja.
  • Pikavippihakemus tulee usein myös hylätyksi Pikavippihakemus tulee usein myös hylätyksi Läheskään aina pikavippihakemusta ei hyväksytä ja vipin hakija ei saa luottoa. Syitä voi olla monia, mutta ennen kuin hakee vippiä, on ainakin syytä lukea lainaehdot huolella.
  • Kuluttajavirasto varoittaa neljästä pikavippiyhtiöstäKuluttajavirasto varoittaa neljästä pikavippiyhtiöstä Kuluttajavirastolle on tullut useita yhteydenottoja neljästä eri pikavippiyhtiöstä. Yrityksillä on ollut erityisen kalliita eräpäivänsiirtopalveluita, sekä heidän perintä on ollut asiatonta.
  • Suomen Asiakastieto alkaa tarjota positiivisia luottotietojaSuomen Asiakastieto alkaa tarjota positiivisia luottotietoja Suomen Asiakastieto alkaa tarjota luotonantajien käyttöön tietoja lainanhakijoiden aikaisemmista lainoista. Tavoitteena on vähentää ylivelkaantumista ja luottotappioita.
  • Risicumin entiset omistajat tienasivat viime vuonna myymällä yrityksensäRisicumin entiset omistajat tienasivat viime vuonna myymällä yrityksensä Pikavippiyhtiö Risicumin entiset omistajat nousivat vuoden 2011 verotietojen mukaan Suomen rikkaimpien joukkoon. Yrittäjäkaksikko möi pikavippejä myöntävän yrityksensä vuoden 2011 kesällä.
  • Pikavippi.fiPikavippi.fi Pikavippi.fi tarjoaa pieniä pikavippejä nopeaan rahantarpeeseen. Pikavippi.fi:n tarjoamat lainasummat ovat 100, 200 ja 300 euroa.Hae pikavippiä tekstiviestillä tai netissä osoitteessa Pikavippi.fi. Kun asioit Pikavippi.fi:ssä ensimmäisen kerran, […]
  • Pikavipit eivät sovi peliongelmaisillePikavipit eivät sovi peliongelmaisille Yhä nuoremmat hakevat apua uhkapelien aiheuttamiin ongelmiin. Usealla peliongelmaisella nuorella on ongelmia holtittomasti otettujen pikavippien kanssa.
  • Vanhemmat huolissaan lastensa vippaamisestaVanhemmat huolissaan lastensa vippaamisesta Kuten kaikki vanhemmat tietävät, eivät huolet omasta lapsesta lopu siihen kun lapsi tulee täysi-ikäiseksi ja muuttaa pois kotoa. Huolenaiheet kuitenkin monesti tietysti vaihtuvat - enää ei huoleta alkoholin käyttö opiskelijabileissä tai seksuaalinen […]
  • Uusi laki kohtuullistaa perintäkulujaUusi laki kohtuullistaa perintäkuluja Tasavallan presidentti vahvistaa tänään lakimuutoksen, joka parantaa monin tavoin velallisen asemaa. Etenkin pienistä veloista vaaditut perintäkulut laskevat.
Klikkaa Tästä  AL: Pikavippifirmoilla menee hyvin