Kainuun Sanomat: Pikavippimainokset lähtevät Kajaanista

Valtuustoaloite pikavippimainosten kieltämiseksi etenee Kajaanissa. Kaupungin ympäristötekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle, että pikavippien mainostaminen kaupungin omistamilla mainospaikoilla kielletään.

Aiheesta uutisoi Kainuun Sanomat.

Mainoskieltoa ajavan aloitteen teki kaupunginvaltuutettu Raili Myllylä (vas) viime syyskuussa. Vasemmistoliiton Kajaanin valtuustoryhmä on allekirjoittanut aloitteen.

Aloitteentekijät perustelevat kieltoa pikavippien aiheuttamilla velkaongelmilla. Perusteluiden mukaan pikavippien saaminen on suhteellisen helppoa, ja pikavippien kulut ja mahdolliset perintäkulut voivat nousta suuriksi.

– Työntekijät ja vapaaehtoiset, jotka työskentelevät ylivelkaantuneiden ja maksuvaikeuksissa olevien ihmisten kanssa, tuntevat hyvin pikavippien aiheuttamat ongelmat yksilölle ja yhteiskunnalle, aloitteessa todetaan.

Lisäksi aloitteessa huomautetaan, että pikavippien mainonta on toisinaan jopa aggressiivista.

Ympäristötekninen lautakunta tutki ulkomainoslaitteiden sijoittamissopimuksia, joita kaupungilla on eri mainostajien kanssa, ja päätyi toteamaan, että sopimukset mahdollistavat mainonnan sisällön rajoittamisen pikavippimainonnan osalta. Sopimuspykäliin sisältyy ehto, jonka mukaan kaupunki voi harkintansa mukaan poistaa mainokset, mikäli ne herättävät yleistä pahennusta.

Kaupungin tekninen toimiala on saanut jonkin verran pikavippimainoksia kritisoivaa kansalaispalautetta jo ennen valtuustoaloitetta.

Pikavippimainokset on aikaisemmin kielletty ainakin Kemissä, Tampereella ja Kouvolassa. Mainoskieltoa perustellaan useimmiten vippien aiheuttamilla velkaongelmilla.

Ulkomainosalan toimijat ja pikavippialan edustajat ovat kritisoineet mainoskieltoja. Esimerkiksi Kemin kiellon yhteydessä ulkomainospaikkoja vuokraava JCDecaux arvioi, että kielto saattaa rajoittaa elinkeinovapautta. Lisäksi yhtiö arveli, etteivät pikavippien aiheuttamien ongelmien syynä ole niinkään mainokset, vaan pikavippijärjestelmä itsessään.

Pikaluottoalaa rajoittaa myös uusi laki, joka tulee voimaan loppukeväästä tai alkukesästä. Laki ei puutu mainontaan, mutta sen odotetaan vähentävän huomattavasti pikavippien tarjontaa. Eduskunnassa on keskusteltu myös mahdollisesta pikavippimainosten rajoittamisesta lainsäädännön avulla.

Tähän liittyvät artikkelit

Klikkaa Tästä  Suomalainen Risicum myytiin yhdysvaltalaiselle ostajalle